1 - 1 / 8 tuloksesta

Raitatulppaani 'Toronto'

Tuote on tilapäisesti loppunut

Ilmoita saatavuudesta
5,95
Mahdolliset toimitustavat: Postipaketti, Kotipaketti, Lisäys olemassaolevalle tilaukselle

Aikainen. Monta kukkaa samassa kukkavarressa. Kauniit roosanpunaiset kukat avautuvat kokonaan täydessä auringonpaisteessa. Viihtyessään leviää hyvin ja on pitkäikäinen puutarhassa. Sopii kukkapenkin reunoille, pensaiden alle  ja ruukkuihin. Maailmalla palkittu lajike. 

 

Raitatulppaanit ovat matalia ja tanakoita. Kukat ovat isoja, pitkiä ja kapeita, ja niillä on teräväkärkiset, hiukan taaksepäin kaartuvat terälehdet. Lehdissä on usein punaruskeita raitoja tai läiskiä. Riikinkukkotulppaanit kukkivat tulppaanikauden alussa, jo huhtikuussa. Ne sopivat aurinkoiselle tai puolivarjoisalle paikalle. Varjoisammassa paikassa kukinta kestää pidempään. Ne viihtyvät hyvin monenlaisessa maassa, mutta jäykkää savimaata ja hiekkamaata pitää parantaa esimerkiksi turvemullalla. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi sipuleiden tulisi istutuksen jälkeen saada 2-3 viikon ajan kehittää juuria ennen maan routaantumista. Sipulit saavat olla maassa ympäri vuoden, niin että sivusipuleita pääsee kasvamaan tulevien vuosien kukintaa varten. Tulppaaneja kannattaa lannoittaa esim. luujauholla syksyllä ja verijauholla keväällä, heti kun lehdet alkavat keväällä nousta maasta.

Tuotteen lisätiedot

Kasvupaikka
  • Aurinko-puolivarjo
Kukinta-/korjuuaika huhti-toukokuu
Korkeus 20-30 cm
Sipulin koko 12/+
Määrä pakkauksessa 10 kpl

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös


Selaa tätä tuoteryhmää: Raitatulppaanit
1 - 1 / 8 tuloksesta

Powered by Powered by