ISTUTUS
Ennen istututtamista sipuleita voi säilyttää pimeässä, noin 10 asteen lämpötilassa. Ennen kuin istutat amarylliksen, liota juuristoa muutamia tunteja haaleassa vedessä. Näin juuristo kyllästyy vedellä ja juurtuminen nopeutuu. Vain juuret ja enintään sipulin alaosa saa kastua. Älä uita koko sipulia. Istutusmullan tulee olla hyvin vettä läpäisevää eli hiekkapitoista kukkamultaa tai esimerkiksi kaktusmultaa. Lekasoraa voi laittaa ruukun pohjalle. Ruukku saa olla melko ahdas. Se on sopivan kokoinen kun sipulin ja ruukun reunan väliin jää 1-2 cm. Mahdolliset pienet sivusipulit kannattaa poistaa ja ne voi halutessaan istuttaa omaan ruukkuunsa kasvamaan. Ruukku täytetään mullalla niin, että sipulista jää näkyviin vähintään kolmasosa tai mielellään puolet. Multa tiivistetään tiukasti sipulin ympärille niin, ettei juurien väliin jää ilmataskuja.
Saviruukku kestää parhaiten pystyssä korkean kukkavanan kallistellessakin. Ruukun pohjalle voi varmuuden vuoksi laittaa ruukunkappaleen tai kerroksen soraa. Amarylliksen voi myös asettaa maljakkoon jossa on vettä sen verran että se yltää miltein sipuliin saakka.
KASTELU
Istutuksen jälkeen kastellaan varovasti. Mullan pinta saa kuivahtaa ennen seuraavaa kastelukertaa, anna silloinkin vettä kohtuudella, jotta varsi ei veny pituutta. Amaryllis sijoitetaan valoisaan ja lämpimään paikkaan, mielellään eteläikkunalle. Kukinta alkaa 6-8 viikon kuluttua istutuksesta, lajikkeesta riippuen. Amarylliksen kukintaa voi hidastaa siirtämällä se viileään paikkaan. Seuraavien viikkojen aikana multa pidetään kevyen kosteana ja tarvittaessa kastellaan haalealla vedellä. Liiallinen kastelu saattaa tappaa juuria ja venyttää kukkavarren pituutta tarpeettomasti. Kukkavarsien tyvien kastumista on hyvä välttää.
JATKOHOITO
Kuihtuneet kukat poistetaan, ellei halua siemeniä. Siemenien kypsyttäminen kuluttaa sipulin voimia. Kun kaikki kukat ovat kuihtuneet, kukkavana leikataan pois tyveä myöten. Kukinnan jälkeen, lehtien kehittyessä amaryllistä on hyvä lannoittaa viikoittain ruukkukasvi- tai sipulikukkaravinteella. Mullan annetaan kuivahtaa reilusti kasteluiden välillä. Seuraavan vuoden kukintaa varten amaryllistä kasvatetaan valoisassa ja lämpimässä paikassa. Lehdet keräävät voimia sipuliin seuraavan vuoden kukintaa varten. Kun hallanvaara keväällä on ohi amarylliksen voi viedä ulos lämpimälle mutta mielellään varjoisaan paikkaan. Jos on märkää ja kylmää amaryllis viedään takaisin sisälle.
Elokuun aikana kastelua vähennetään asteittain ja lannoittaminen lopetetaan kokonaan. Kastelu lopetetaan lokakuussa kokonaan. Syksyllä lakastuneet lehdet poistetaan ja lepotilassa oleva sipuli viedään ruukkuineen kuivaan, pimeäään ja viileään paikkaan (noin 17 astetta). Alle 15 asteisessa lämpötilassa sipuli menettää halunsa kukkia. Liian lämpimässä taas sipuli alkaa nahistua. Sipulin annetaan levätä pari kuukautta ilman vettä ja ravinteita, kunnes sipulista toivottavasti tulee uutta kasvua. Sipuli otetaan varovasti ruukusta, juuret pestään huolellisesti vedellä ja istutetaan uuteen multaan. Mahdolliset sivusipulit voidaan jälleen istuttaa omiin ruukkuihinsa. Istutuksen jälkeen aloitetaan varovainen kastelu. Tästä alkaen voit seurata alun ohjeita.