Huomiota herättävä, kerrannainen tulppaani, jonka valkoisissa kukissa on punaisia raitoja. Hyvin kaunis! Kerrannaisia myöhäisiä tulppaaneja sanotaan usein pionikukkaisiksi. Ne kukkivat kauemmin kuin useimmat muut tulppaanit. Niitä kasvatettiin jo 1600-luvun alussa, mutta useimmat nykyiset lajikkeet on kehitetty 1900-luvulla. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi sipuleiden tulisi istutuksen jälkeen saada 2-3 viikon ajan kehittää juuria ennen maan routaantumista. Sipulit saavat olla maassa ympäri vuoden, niin että sivusipuleita pääsee kasvamaan tulevien vuosien kukintaa varten.