Aikainen yksinkertainen. Queen of Night on yksi kaikkein tummimmista tulppaaneista. Sillä on silkinhohtoiset, tumman kastanjanruskeat, lähes mustat kukat, jotka ovat kestäviä. Vanha lajike, joka kehitettiin Alankomaissa ennen vuotta 1944.
Yksinkertaisten myöhäisten ryhmään kuuluvat tulppaanit ovat ulkonäöltään hyvin monimuotoinen ryhmä. Ne voivat olla monikukkaisia, kukat voivat olla isoja tai keskikokoisia ja yksi- tai monivärisiä. Usein ne ovat melko korkeita ja kukkivat suhteellisen myöhään. Ne viihtyvät hyvin monenlaisessa maassa, mutta jäykkää savimaata ja hiekkamaata pitää parantaa esimerkiksi turvemullalla. Ne sopivat sekä aurinkoiselle että puolivarjoisalle paikalle. Varjoisammassa paikassa kukkimisaika on pidempi. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi sipuleiden tulisi istutuksen jälkeen saada 2-3 viikon ajan kehittää juuria ennen maan routaantumista. Kasvi saa olla maassa koko vuoden, niin että se pääsee tekemään sivusipuleita tulevien vuosien kukintaa varten. Tulppaaneja kannattaa lannoittaa esim. luujauholla syksyllä ja verijauholla keväällä, heti kun lehdet alkavat nousta maasta.